Nollaa suodatus
Automainospastissi 90-luvun automainoksista

Abstrakteja asioita markkinoidessa täytyy usein käsikirjoituksen parissa viettää hetki jos toinenkin. Tämä tarina loksahti paikalleen, kun päätettiin tehdä työmatkaliikkumista edistävä mainos automainoksesta tutuilla fraaseilla. Spiikkaajaksi valittiin "voice of god" eli mahtavanääninen Jari Karjalainen. Volvon markkinoinnista saimme luvan käyttää alkuperäistä Volvo-musiikkia, joten keitos alkoi olla valmis!

Inserttivideo – Edelläkulkija tunnustus

Traficomin ja Liikkuvan aikuisen jakama "Työmatkaliikkumisen Edelläkulkijatunnustus" jaettiin tällä kertaa Lappeenrantaan Meidän IT ja talous Oy:lle. Siitä tehtiin inserttivideo verkkolähetykseen. Yllätimme Meitalaiset kahvitauolta!

Kopiosto tiedottaa jäsenilleen somessa tekstianimaatiolla

Simppeli tekstianimaatio someen nopeasti ja pienellä budjetilla. Tekstianiaatio on edullinen tapa tiedottaa somessa suurillekin yleisöille.

Rekryvideo tuo uusia työntekijöitä

Tampereen Tilapalvelut halusi esitellä laajaa työtehtäväkirjoa ja houkutella uusia työntekijöitä hakemaan tulevissa rekrytoinneissa. Yritystä esittelevä rekryvideo tehtiin asiakastarinan muodossa. Työntekijät saivat kertoa millaista työskentely Tilapalveluilla on.

Tuulivoimahankkeen tiedotus modernilla tyylillä someen

Neova ja Afry yhteistyössä halusivat tiedottaa jättihankkeen ensimmmäisistä konkreettisista askelista seuraajilleen. 175-metrisen tuulimittausmaston pystytyksen taltioinnista vastasi yhteensä 9 eri kameraa ja kaksi kuvaajaa. 3 päivän työkokonaisuudesta editoitiin minuutin video, jotta katsojat näkevät että nyt alkaa tapahtua.

Puhevideo, jossa käytettiin uutistenlukijan salaista asetta

Liikkuva aikuinen halusi puhua suoraan yleisölleen verkkolähetysten inserteissä. Prompterin avulla voidaan puhua kameralle ja silti lukea valmista tekstiä. Prompterivideo on yksi nopeimmista videotuotannoista toteutustavoista. Tärkeimmät pointit nostettiin esiin grafiikalla, jotta oppimisen visuaalinen puoli tulee hyödynnettyä parhaalla tavalla.

Infra ry
Asiakasvideo, jossa tyytyväiset asiakkaat suosittelevat jäsenyyttä

Infra Ry halusi kuulla jäseniltään miksi he haluavat olla jäseninä.

Kopiosto
Tekstianimaatio, joka muuttaa tekstin videoksi

Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto halusi kertoa uudesta C-info toiminnosta. Video tehtiin animoimalla tekstit, siirrokset ja logot.

Esittelyvideo, joka nostaa vahvuudet esiin

Visit Tampere Convention Bureau halusi esitellä Tamperetta ulkomaisille kongressijärjestäjille juuri oikeassa valossa

Väylä Rita
Hankevideo, joka esittelee infrahankkeen saavutukset kiinnostavasti ja visuaalisesti

Väylävirasto halusi esitellä pääradan turvalaitteiden uusimishankkeen tuloksia visuaalisesti inspiroivalla videolla. Katsojien mielestä lopputulos pesee powerpoint-esityksen!

Tampere-talo
Infovideo, joka kertoo asiat selkeästi mutta tyylikkäästi

Tampere-talo halusi kertoa suojatoimista ja suosituksista, joita se otti käyttöön pandemian alussa

Timelapsevideo talon pystytyksestä

Älvsbytalo halusi näyttää kuinka nopeasti tehtaalla valmiiksi tehty talo pystytetään Ideaparkin pihaan. Timelapsevideolla voitiin näyttää yhden yön tapahtumat nopeutettuna.

Esittelyvideo oppilaitokselle

Akaan lukio halusi kertoa uusista opintolinjoista ja houkutella uusia opiskelijoita paikalliseen lukioon!

Näyttävä yritysvideo, joka selkeyttää monimutkaisen tuotantoketjun

Neova-group halusi näyttää asiakkailleen kasvuturpeen tuotantoketjun Jalasjärveltä Hollantiin. Vauhdikasta videota kuvattiin maassa, ilmassa ja merellä.

Vähän erilainen kulma yritysviestintään

Kierrätysyhtiö Fincumet halusi kertoa vastuullisesta ja turvallisesta tavasta tehdä yhteistyötä sähköyhtiöiden kanssa – mutta jotenkin vähän erilailla kuin muut. Tehtiin siis kesäinen road trip moottoripyörällä Kankaanpäähän sähköyhtiö Vatajankoskelle ja katsastettiin meiningit.