Nollaa suodatus
Miljoona minuuttia – Video Suomen päiväkotien vanhempainiltaan

Suomiliikkeelle.fi on opetus- ja kulttuuriministeriön ohjelma, jolla halutaan liikuttaa suomalaisia. Teimme lanseerausvideon päiväkotien vanhempainiltaan. Pienet valinnat todellakin ratkaisevat. Liikkuva elämäntapa opitaan lapsena!

Miljoona askelta – Video koulujen vanhempainiltaan

Suomiliikkeelle.fi on opetus- ja kulttuuriministeriön ohjelma, jolla halutaan liikuttaa suomalaisia. Teimme lanseerausvideon koulujen vanhempainiltaan. Jos haluat miljoona askelta, niin pienet valinnat todellakin ratkaisevat.

Treston tehdasvideo

Treston halusi esitellä Jyväskylän ja Turun tehtaidensa kyvykkyyttä vakuuttavasti. Kuvasimme parhaat palat ja seurasimme ohutmetallilevyn matkaa raakalevystä valmiiksi teollisuuskalusteeksi.

Kaupunkimarkkinointia Tampereelta parhain näkymin maasta ja ilmasta

Tampereella järjestetään paljon isoja kongresseja. Uusien kongressien markkinointiin haluttiin näyttävä ja kaunis video, joka tuo esiin Tampereen monipuolisuuden, houkuttelevuuden, sekä esittää sen kiinnostavana kongressikohteena. Videolle haluttiin voimakas tunnelma yhdistämällä näyttävät maisemat ja vaikuttava äänisuunnittelu.

Uuden aikakauden lääkärivastaanoton lanseerausvideot

Omply Health lanseerasi etälääkäripalvelunsa mainosvideosarjalla, joka näyttää kuinka lääkärissäkäynti voidaan tehdä vaivattomasti, nopeasti ja helposti – vaikka kotisohvalta. Videosarjan tavoitteena oli havainnollistaa palvelun toimintaa konkreettisten esimerkkien kautta, madaltaa kynnystä uudenlaisen hoitomallin käyttöön ja rakentaa luottamusta yhdistämällä teknologia, selkeä tarinankerronta ja inhimillinen näkökulma.

Humoristinen sketsivideosarja yritykselle - Osa 3

Huumori toimii! Kristo Salmisen tähdittämällä hauskalla somevideosarjalla Systam tavoitti LinkedInissä asiakkaansa ja keräsi huomiota ja liidejä. Kolme noin minuutin tarinaa pätkittiin myös lyhyemmiksi someoptimoiduiksi klipeiksi. Yhdellä projektilla Systam sai runsaasti vetovoimaista julkaistavaa sisältöä!

Humoristinen sketsivideosarja yritykselle - Osa 2

Huumori toimii! Kristo Salmisen tähdittämällä hauskalla somevideosarjalla Systam tavoitti LinkedInissä asiakkaansa ja keräsi huomiota ja liidejä. Kolme noin minuutin tarinaa pätkittiin myös lyhyemmiksi someoptimoiduiksi klipeiksi. Yhdellä projektilla Systam sai runsaasti vetovoimaista julkaistavaa sisältöä!

Humoristinen sketsivideosarja yritykselle - Osa 1

Huumori toimii! Kristo Salmisen tähdittämällä hauskalla somevideosarjalla Systam tavoitti LinkedInissä asiakkaansa ja keräsi huomiota ja liidejä. Kolme noin minuutin tarinaa pätkittiin myös lyhyemmiksi someoptimoiduiksi klipeiksi. Yhdellä projektilla Systam sai runsaasti vetovoimaista julkaistavaa sisältöä!

Sketsivideolla kerrot pointtisi hauskasti

Liikkuva aikuinen halusi kertoa terveysalan työntekijöille hauskalla tavalla liikunnan puheeksiottamisesta lääkärin vastaanotolla. Se ei ehkä ole lääkärille helpoin tehtävä. Hoidimme kaikki käsikirjoituksesta, näyttelijöihin ja valmiiseen videoon.

Fortum Recycling & Waste Asiakastarina – Case Eltel

Fortum Recycling & Waste halusi toteuttaa asiakastarinansa hiukan uudella tavalla. Perinteisen haastattelun sijaan lähetimme Fortumin Teemun juttelemaan asiakkaalle. Rento päivä dokumentoitiin.

Trestonin uutuustuote lanseerattiin esittelyvideolla

Studio-olosuhteissa kuvattu tuotevideo keskittyy puhtaasti tuotteeseen. Kaikki ylimääräinen voidaan karsia, jolloin todella voimme keskittyä pelkkään tuotteeseen.

Neovan tuulipuistohankkeen esittely

Neova tutkii tuulivoiman mahdollisuuksia vanhalla turvetuotantoalueella. Massiivinen 175 metrinen tuulimittausmaston pystytys oli projektin ensimmäinen näkyvä tapahtuma. Dokumentoimme maston pystytyksen ja loimme siitä hankkeen esittelyvideon.

Kekkilä-BVB Ruokohelpi muuttaa kasvualustat

Kekkilä-BVB halusi esitellä uuden kasvualustan tärkeimmän raaka-aineen ammattiviljelijöille. Toteutimme tiiserin omaisen esittelyvideon haastattelua ja kuvituskuvaa yhdistämällä. Samalla saatiin iso määrä valmista kuvapankkimateriaalia ruokohelpin korjuusta.

Valmetin valimo ja konepaja ovat paikkoja, jonne ovet eivät tavanomaisesti aukea

Nyt Valmet halusi päästää katsojat vilkaisemaan yleensä suljettujen ovien taakse. Miltä näyttää kun tuhansia tonneja sulaa terästä kaadetaan? Miten valtavat paperikoneen telat tehdään? Visuaalisesti vaikuttava video kerää tykkäyksiä somessa.

Teollisuusyrityksen tuotelanseeraus haastattelutyyliin minuutissa

Jos haluat sanoa paljon, mutta aikaa on vähän, sanomiset on harkittava tarkkaan. Tässä tuotelanseerauksessa käsikirjoittiin tarkasti, mitä uudesta tuotteesta kerrotaan. Näyttävällä kuvituskuvalla saadaan video uusiin sfääreihin.

Valmet asiakastarina Sloveniasta

Asiakkaat ovat joskus vähän kauempana. Tämä Valmetin asiakastarina paperivalmistaja-asiakkaasta käytiin tekemässä Sloveniassa. Täysin uudenlainen päälystysasema ratkaisee paperintekijän ongelmat uudella tavalla.

Näyttävä ja elokuvallinen yritysvideo Inionille

Biohajoavia kirurgisia implantteja valmistama Inion halusi mieleenjäävän yritysvideon, joka nappaa katsojan mielenkiinnon ensi hetkistä ja vakuuttaa kohderyhmänsä. Makrokuvat tuotteista kruunasivat kokonaisuuden!

Trestonin tuotelanseeraus lähtee vaikuttavasta tarinasta

Tuotteista puhuttaessa on helppoa puhua tuotteen eduista ja ominaisuuksista. Joskus on vaikeampaa keksiä sen ympärille tarina. Kuka tuotetta käyttää? Miksi, ja mitä hän voi saavuttaa tuotteella? Näillä kysymyksillä päästiin alkuun Trestonin tarinallisessa tuotelanseerauksessa.

Kopiosto tiedottaa jäsenilleen somessa tekstianimaatiolla

Simppeli tekstianimaatio someen nopeasti ja pienellä budjetilla. Tekstianiaatio on edullinen tapa tiedottaa somessa suurillekin yleisöille.

Valmetin jättitoimitus kansainväliselle paperivalmistajalle – Asiakastarina

Valmetin toimittama jättimäinen paperikonekokonaisuus Slovakian Ruzomberokiin onnistui loistavasti. Tyytyväinen asiakas kertoo projektista ja yhteistyöstä Valmetin kanssa. Asiakastarinalla kerrotaan myös uusille asiakkaille, miten homma toimii.

Rekryvideo tuo uusia työntekijöitä

Tampereen Tilapalvelut halusi esitellä laajaa työtehtäväkirjoa ja houkutella uusia työntekijöitä hakemaan tulevissa rekrytoinneissa. Yritystä esittelevä rekryvideo tehtiin asiakastarinan muodossa. Työntekijät saivat kertoa millaista työskentely Tilapalveluilla on.

Rekryhenkinen yritysvideo Simucubelle

Suomen suurin pelilaitevalmistaja Simucube halusi esitellä yritystä tärkeimmän voimavaran eli työntekijöidensä kautta. Kasvussa oleva huippulaadukkaita simulaattoriosia valmistava Simucube halusi nostaa esiin kolmen työntekijän työarkea ja tehtäviä, päästäen katsojan samalla vilkaisemaan Simucuben sisälle.

Hymyilevä brändivideo teollisuuskalustevalmistajalle

Suomalainen teollisuuskalustejätti Treston halusi esitellä yritystä brändivideon avulla kansainvälisille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Spiikatussa videossa yrityksen arvot pääsevät esiin ja työntekijät antavat kasvot yritykselle. Spiikattua videota oli helppoa kieliversioida eri kielialueille.

Terveysteknologiatuotteen lanseerausvideo, joka esittelee ja myy

Sharkmedical Innovations halusi esitellä uuden terveysteknologiatuotteensa näyttävällä videolla joka yhdistelee myyntiargumentteja ja nättiä tuotekuvaa. Studiokuvauksissa luotiin terveysteknologialle ominainen kliininen ja puhdas visuaalinen ympäristö.

Yritysesittely, joka näyttää mistä on kyse! Isot koneet ja giganttiset tyylimyllyt taltioitiin maasta ja ilmasta

BB Logistics halusi esitellä satamalogistiikan toimintaansa näyttävällä kuvamateriaalilla. Valtavia tuulimyllyjä lastaamaan tarvitaan isoja koneita ja rekkoja. Kerronta videoon tehtiin tekstigrafiikalla ja kuvauksissa drone oli kultaakin kalliimpi.

Vauhdikas messu-aftermovie valaisinvalmistajalle

SG Armaturen halusi ikuistaa upean messuostastonsa ja osaavan henkilökuntansa suurilla sähkö tele valo av -messuilla Jyväskylässä 2022. Aftermoviet sopivat erityisen hyvin someen, jälkimarkkinointiin ja tulevien messutapahtumien markkinointiin.

Tyylikäs tuotevideo kaksi senttiä ohuesta kaiuttimesta

Panphonics on kehittänyt äärimmäisen ohuen ja erittäin suuntaavaan taulu-kaiuttimen, jota haluttiin esitellä niin kuvalla kuin äänelläkin. Aitoa kaiuttimen ääntä ja suuntaavuutta taltioitiin äänitysstudiossa ja samalla kuvattiin näyttävää kuvituskuvaa. Materiaalista editoitiin somevideota ja Youtube-mainoksia

Yritysvideo, joka selkeyttää monimutkaisen tuotantoketjun

Neova-group halusi näyttää asiakkailleen kasvuturpeen tuotantoketjun Jalasjärveltä Hollantiin. Vauhdikasta videota kuvattiin maassa, ilmassa ja merellä. Tämä video on somekäyttöön optimoitu versio.

Humoristinen sketsivideo (osa 2), joka on luotu green screenin ja visuaalitehosteiden avulla

Toimitusjohtaja Tillikka keskustelee hyvän ja pahan omatuntonsa kanssa. Visuaalitehosteilla luotu kaksiosainen video jatkaa Liikuvalle aikuiselle luotua "Toimitusjohtaja Tillikka" -sarjaa, jolla esitellään huumorin kautta erilaisia työnantajille suunnattuja palveluita.

Humoristinen sketsivideo (osa 1), joka on luotu green screenin ja visuaalitehosteiden avulla

Toimitusjohtaja Tillikka keskustelee hyvän ja pahan omatuntonsa kanssa. Visuaalitehosteilla luotu kaksiosainen video jatkaa Liikuvalle aikuiselle luotua "Toimitusjohtaja Tillikka" -sarjaa, jolla esitellään huumorin kautta erilaisia työnantajille suunnattuja palveluita.

Asiakasvideo, jossa tyytyväinen asiakas suosittelee palvelua

MTC Flextek halusi kertoa tuleville asiakkailleen, millaisia teollisuuden tuotantohaasteita he ovat ratkaissee Hydrolinella ja millaista yhteistyö on ollut.

Brändivideo, joka pysäyttää katsojan

Miten kertoa tuotteesta, joka täytyy nähdä? Sauhun valoseinä on hämmästyttävä tuote. Vaikuttava video tehtiin pienellä budjetilla, mutta tunnelmasta tinkimättä! Let there be light!

Ihmisläheinen yritysvideo ohjelmistotuotteelle

Physiotools halusi esitellä ohjelmistotuotteensa kansainvälisille asiakkailleen

Näyttävä yritysvideo, joka selkeyttää monimutkaisen tuotantoketjun

Neova-group halusi näyttää asiakkailleen kasvuturpeen tuotantoketjun Jalasjärveltä Hollantiin. Vauhdikasta videota kuvattiin maassa, ilmassa ja merellä.

Yritysvideo, joka kertoo konstailematta mitä tehdään ja missä!

Konesilta halusi esitellä palvelunsa selkeästi ja selkä suorassa!

Hauska somevideo, joka saa katsojansa pysähtymään

Liikkuva aikuinen halusi nostaa esiin työnantajan erilaisia tapoja tukea työntekijöiden työmatkaliikkumista. Huumorin avulla kerrottiin erilaisia tapoja, sekä ohjattiin katsoja lisätiedon suuntaan.

Kristo Salmisen tähdittämä humoristinen somekampanja – Jakso 4

Liikkuva aikuinen halusi kertoa, että kevyt liikunta palauttaa työväsymyksestä paremmin kuin sohvalla löhöily ja ohjata uudelle verkkosivustolle etsimään lisää vinkkejä - Pilke silmäkulmassa tietenkin! Videosarjassa on 4 osaa.

Kristo Salmisen tähdittämä humoristinen somekampanja – Jakso 3

Liikkuva aikuinen halusi kertoa, että kevyt liikunta palauttaa työväsymyksestä paremmin kuin sohvalla löhöily ja ohjata uudelle verkkosivustolle etsimään lisää vinkkejä - Pilke silmäkulmassa tietenkin! Videosarjassa on 4 osaa.

Kristo Salmisen tähdittämä humoristinen somekampanja – Jakso 2.

Liikkuva aikuinen halusi nostaa esiin työnantajan erilaisia tapoja tukea työntekijöiden työssäjaksamista ja ohjata vinkkien ääreen uudelle verkkosivulle – Pilke silmäkulmassa tietenkin! Videosarjassa on 4 osaa.

Kristo Salmisen tähdittämä humoristinen somekampanja – Jakso 1

Liikkuva aikuinen halusi nostaa esiin työnantajan erilaisia tapoja tukea työntekijöiden työssäjaksamista ja ohjata vinkkien ääreen uudelle verkkosivulle – Pilke silmäkulmassa tietenkin! Videosarjassa on 4 osaa.

Vähän erilainen kulma yritysviestintään

Kierrätysyhtiö Fincumet halusi kertoa vastuullisesta ja turvallisesta tavasta tehdä yhteistyötä sähköyhtiöiden kanssa – mutta jotenkin vähän erilailla kuin muut. Tehtiin siis kesäinen road trip moottoripyörällä Kankaanpäähän sähköyhtiö Vatajankoskelle ja katsastettiin meiningit.