Jaa tyytyväisten asiakkaidesi suositukset videolla – 6 askelta asiakasvideon tekemiseen

Jos tekisit rikostutkintaa, millaisen todistuksen luotettavuutta sinun olisi helpointa arvioida? Kirjoitettua, pelkkää puhetta vai sellaista, jossa myös näet ihmisen puhuvan?

Paras asiakassuositus yrityksellesi on tietenkin sellainen, jota tyytyväinen asiakas kertoo tutuilleen. Hän vinkkaa yrityksestäsi, kun kaverit kyselevät kokemuksia hyvistä ostopaikoista. Tällaiset suositukset ovat sinusta riippumattomia. Voit vain tehdä työsi niin hyvin kuin osaat ja toivoa, että tieto hyvistä palveluista tai tuotteista leviää eteenpäin.

Toiseksi paras vaihtoehto ovat asiakassuositukset, joita keräät ja jaat itse. Mutta kuinka tehdä suosituksesta riittävän puolueeton? Mikä tekee suosituksesta luotettavan silloin, kun yrityksesi on tuottanut sen itse?

Haastatteluvideon kuvaus

Yksi parhaimmista ratkaisuista on jakaa suositukset videolla.

Video on erinomainen väline luotettavien suositusten jakamiseen, sillä

  • puhuja sekä kuullaan että nähdään.
    Äänensävy, ilmeet ja eleet auttavat tulkitsemaan, tarkoittaako puhuja sitä, mitä sanoo.
  • asiakas esiintyy omilla kasvoillaan ja nimellään.
    Tällaisen suosituksen luotettavuutta on helpompi arvioida kuin sitaatteja tai tähtimääriä nettisivuilla.

Suositusvideolla voit lisäksi

  • esitellä konkreettisesti, miten tuotteitasi tai palveluitasi hyödynnetään
  • puhua kohderyhmälle heitä kiinnostavalla tavalla: toisen asiakkaan tarinaan on helppo samastua
  • markkinoida yritystäsi omissa kanavissasi positiivisella sisällöllä (ja vielä sellaisessa muodossa, joka huomataan hyvin).

Videosuosittelua voi hyödyntää kaiken kokoisten yritysten toiminnassa.

Tässä 6 askelta asiakasvideon toteuttamiseen:


1. Etsi tyytyväinen asiakas, joka lupautuu mukaan videoon

Puolet työstä on tehty, kun löydät asiakkaan, joka antaa panoksensa videontekoon.

B2B-markkinoinnissa hyvä motivaattori lähteä mukaan videoon on sen tuoma käänteinen markkinointiarvo: asiakas saa samalla näkyvyyttä myös omalle yritykselleen. B2C-markkinoinnissa hyvä porkkana voi olla vaikkapa tuotepalkinnot.

Kun videon päähenkilönä on asiakas, kohderyhmä on helppo tavoittaa. Asiakaskunta on yleensä keskenään samantyyppistä, pohtii samoja kysymyksiä ja puhuu samaa kieltä.


2. Tee ennakkohaastattelu

Ennakkohaastattelun voi tehdä sähköpostitse tai puhelimitse. Tarkoituksena on kirjata ylös ajatuksia käsikirjoituksen pohjaksi ja varmistaa, että haastateltava soveltuu haluttuun asiakastarinaan.

Ennakkohaastattelun tekee sopiva henkilö, esimerkiksi joku videotuotantotiimistä tai oman yrityksesi työntekijöistä. Jos mahdollista, videoprojekti kannattaa käynnistää asiakkaalle jo valmiiksi tutun henkilön kautta, jotta homma lähtee rennosti käyntiin.


3. Sovi videotuotannon yksityiskohdat

Sopikaa asiakkaan ja videon tekijöiden kanssa kuvausten ajankohta, kuvauspaikka ja henkilöt, jotka esiintyvät videolla.

Muista huolehtia, että kuvausluvat ovat kunnossa. Kuvauslupa pyydetään kaikilta kuvattavilta henkilöiltä. Jos asiakas on yritys, sen johdolta tulee olla lupa videon tekemiseen.

Jos video kuvataan yritystiloissa, sovitaan myös siitä, miten tilat ja esineet saavat näkyä videolla. Yrityssalaisuuksien säilyttämiseksi voidaan asioita joko rajata kuvasta pois tai sumentaa jälkikäsittelyvaiheessa.

MTC Flextekin asiakastarina-videossa vieraillaan Herrmans Oy Ab:n tiloissa.

4. Suunnittele sopivat haastattelukysymykset

Mieti haastattelukysymykset, joilla saat asiakastarinaan toivomasi sisällön. 

Voit kerätä esimerkiksi faktoja siitä, miten myymäsi asia on muuttanut asiakkaan tilannetta (tuonut lisää työtä, helppoutta, rahaa, luotettavuutta, terveyttä jne.)

Hyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi:

  • Millainen ongelma asiakkaalla oli?
  • Miten myymäsi asia toi siihen ratkaisun?
  • Millaisia tavoitteita asiakkaalla oli asian suhteen?
  • Millainen tilanne on nyt? Onko tavoitteet saavutettu?
  • Miten tilanne olisi edennyt, jos asiakas ei olisi valinnut myymääsi asiaa?
  • Millaisia ajatuksia asiakkaalla on tulevaisuudesta (liittyen yhteistyöhönne ja myymääsi asiaan)?


Yksinkertaisimmillaan videohaastattelu voi olla myös tyytyväisen henkilöasiakkaan kommentit näihin ydinkysymyksiin:

  • Miksi valitsit meidän tuotteemme/palvelumme?
  • Miksi olit siihen tyytyväinen?
  • Aiotko valita sen uudelleen?
  • Kenelle suosittelisit sitä ja miksi?


5. Kuvaa videohaastattelu

Yleisimmin asiakasvideot ovat tyyliltään videohaastatteluita: videon runkona on haastattelun ääniraita, jota kuvitetaan näyttämällä puhuvaa henkilöä ja kuvituskuvalla.

Kuvitukseen soveltuu hyvin asiakkaan toiminnan tai tilojen kuvaus. Sisällytä kuviin asiakkaalle myymiäsi tuotteita tai palveluja. 

Vapon asiakastarina-videossa näytetään, kuinka tuotetta käytetään.

6. Huolehdi jakelusta

Suositteluja tutkitaan yleensä ennen ostopäätöstä, kun etsitään ja tutkitaan tuotteita ja palveluita. Muista siis, että suositteluvideoita ei kannata markkinoida ensisijaisesti yrityksesi nimellä vaan myymiesi tuotteiden, palveluiden tai vaikkapa alueen nimellä ja niihin liittyvillä sanoilla. 

Video kannattaa aina ladata Googlen omistamaan YouTubeen, sillä osuvasti otsikoitu ja tägätty YouTube-video nousee esiin, kun mahdolliset asiakkaasi googlettavat tuotteita tai palveluita tietyillä hakusanoilla. 

Asiakasvideoita kannattaa tietenkin jakaa myös omissa somekanavissa ja näyttää myyntitilanteissa.

– Jousia
tuottaja, North Arrow Films Oy


Jos etsit tekijää omalle asiakasvideollesiota yhteyttä!